Talita Dream

Nimi: Talita Toralie "Tal" Dream
Ikä: 17 vuotta
Olen: Noita
Verisääty: Puhdasverinen
Luonne: Olen kärsivällinen ja kiltti, useimmiten autankin muita. Osaan silti näyttää suunnattoman suuttumuksen ja silloin minua ei parane lähestyä. Olen muutenkin suuttuessani hieman ilkeä. Olen todella viisas ja ystävällinen, mutta älä odota että olen sellainen koko ajan. Huumorintajuakin minulta löytyy, jokseenkin vinksahtanutta ja olen lojaali. En koskaan valehtelisi ystävilleni tai muillekkaan. Joskus saatan sanoa jotain mitä en tarkoita, mutta solmin aina sopimuksen. En ole kovin pitkävihainen, mutta jotkut asiat saattavat olla poikkeuksia.
Ulkonäkö: Olen mustahiuksinen nuori nainen. Minusta huomaa, että olen japanilaissyntyinen. Pidän päälläni yleensä silkistä tehtyjä kimonoja ja hiukset ovat kauniissa kampauksessa. Kävelylle lähtiessä otan mukaani yleensä päivänvarjon, joka sopii asuuni ja on kauniisti koristeltu. Naamassani taas on meikkiä paljon, muttei liikaa. Silmät ovat uneksuvan harmaat, ja niitä kehystää tummat pitkät ripset. Kynteni ovat miltei aina valkoiset.
Perhe: Tulen vanhasta japanilaissuvusta, jossa kaikki ovat olleet velhoja ja noitia. Kaikki muut suvustani on tapettu paitsi minut. Muistan silti jotain perheestäni. Siihen kuuluivat minä ja vanhempani. Äitini oli töissä sairaanhoitajana jästimaassa ja isä oli töissä arkkitehtinä. He kuolivat, kun yrittivät auttaa surkkisiskoani pakoon erästä perheemme vihollista. Anteeksi, minulla ei ole lupaa lausua hänen nimeään. Hän tappoi muut, mutta minä olin onneksi silloin Treewayn koulussa. Äitini nimi oli Tarantel "Tara", isäni Edward "Ed" ja siskoni Elisabeth "Eliza". Saari on ollut sukumme omistuksessa vuosia ja kaikki paitsi siskoni ovat olleet kunnon velhoja ja noitia, vaikkei minulla ole mitään surkkeja vastaan!
Koulu/ammatti: Treewayn oppilas, Treewayn opettaja, Treewayn rehtori ja myöhemmin eli nyt saaren hallitsija eli keisarinna
Muut suhteet: Ystävinä on kaksi tyttöä, Christine ja Scarlett. Talita on naimisissa James nimisen miehen kanssa.
Taikasauva: Piikkipatsamaa, 11 ja puoli tuumaa, ytimenä vitivalkoisen hevoskotkan sulka sekä myös vitivalkoisen naaras yksisarvisen häntäjouhi, sauvakätenä oikea, soveltuu oikeastaan kaikkeen ja periksiantamaton
Lemmikki: Omistaa kolme hevoskotkaa: Vitivalkoinen naaras nimeltä Enkelisiipi, pikimusta uros nimeltä Viikatenokka ja harmaa-valkoinen, jonka sukupuolta ei vielä tiedetä, nimeltään Ginger.
Saa käyttää tarinoissa.
Alla kuva Christinesta:

Alla kuva Scarlettista:

Alla kuva Jamesista:

Alla Jamesin ja Talitan hääkuva:
